Pojat eivät olleet tuosta millänsäkään, nauroivathan vain ja katsoivat akkunasta Hikliinin jälkeen. Niin kauvan kuin hän näkyvissä oli pui hän nyrkkiä ja katseli uhkaavasti jälkeensä, pojat vain nauroivat ja tuumailivat että: "leppyyköhän tuo koskaan."
* * * * *
Talvi oli kulunut, kevät tullut. Muita mainittavampia muutoksia ei Perukalla ollut tapahtunut kuin se, että Ketolan isäntä oli viime talven aikana kuollut. Ketolan talo oli siis isännätön.
Talven tuimuus oli loppunut, ainoastaan aamusilla oli vielä pakkasia, mutta sehän olikin sitä lystimpi, kun ei tarvinnut kylässä käydessäkään kahlata vahvaa luuta, sillä hanki alkoi jo kannatella. Pudotti se kuitenkin joskus, varsinkin päivemmällä, kun päiväpaiste alkoi sitä sulattaa ja silloin meni aina saapasvarren suusta lumi sisään, mutta pianhan se sieltä lähti, kun istui johonkin ja käänsi saapasvarren nurin, niin sillä hyvä. Vaimonpuolilla se oli pahempikin, heillä kun ei ollut saappaita vaan lyhytvartiset ruojuskengät, jotka aina kun hanki pudotti humahtivat lunta täyteen ja tapahtuipa niinkin, että molemmat, tai toinen kengistä jäi kinokseen. Silloin ei auttanut muu, kuin juosta sukka toisessa jalassa likimmäiseen taloon ja laittaa joku poikanen hakemaan kenkä pois, joka työ olikin pojista mieluista. Ahkeraan kävivät Tuomas ja Erkkikin kylässä, mutta heiltä ei kumminkaan jäänyt kengät kinokseen.
Aamiaisen päälle olivat he vähän levähtäneet ja vieläkin nukkui Tuomas, vaan Erkki, joka oli vähän kipsempi, hyppäsi ylös ja alkoi herätellä Tuomastakin.
"Kuuletko sinä … nouse ylös, vaan etkö vieläkään jaksa," tuumi hän ja pudisteli Tuomasta, joka vähän silmiään hieroen nousi istullensa.
"Huomenna on Syrjälässä kinkerit… Alapas tavailla katkismustasi… Tuossa…" ja Erkki nakkasi punakantisen katkismuksen Tuomaan puolelle pöytää.
"Tavaile sinä. Sinulla nuo lienevät luvut unehtuneet, kun et koko pitkänä vuotena ole kirjan sisään katsonut."
"Jottako sinä olet katsonut?"
"Jospa en olisi katsonutkaan, niin ei siellä minua lueteta," puollusti
Tuomas.