Kaikki kuuntelivat hartaudella provastin sanoja ja useampi toki tunnusti hänen oikeassa olevan.
Sitten kysyi provasti, jos seurakuntalaisilla oli vielä jotain muistutettavaa, vaan kun ei enään kenelläkään ollut mitään, lopetettiin toimitus ja kinkeriväki alkoi lähteä itsekukin kotihinsa. Pian olikin pirtti heistä putipuhtaana.
"Noo, mitäs sinne kinkereihin kuuluu?" kysyi Heikkilän emäntä pojilta, kun he pääsivät sisälle.
"Eipä niin erityisiä," sanoi Erkki, vaan Tuomas ei puhunut mitään, alkoihan vain sanatonna heitellä vaatteita päältänsä pois.
"Tuskin lienette osanneet ollenkaan lukea?" pilkkaeli emäntä,
"Eihän siellä lukea tarvinnutkaan, ja jos olisi tarvinnutkin, niin olisimme me sen verran osanneet," puolusteli Erkki.
"Eikö teitä sitten luetettukaan?"
"Ei."
Sen enempää ei emäntä kysellyt, vaan alkoi laitella ruokaa pöydälle. Samassa tuli isäntä Vilhokin kotia, hän oli viipynyt vähän jälemmäs kinkeritalossa kuin pojat. Heti kun hän pääsi sisälle, porahti hän:
"Noo pojat, eikös korvanne ole kuumana kirkkoherran löylyytyksestä, vai pidittekö niitä sen aikaa tukossa?"