Ensikerralla Liina minua oudostutti. Hän kyseli kaikenlaista vanhemmistani, kodistani ja palkastani. Minä en oikein käsittänyt, kuinka saattaa naisten kanssa puhua niin peräti tavallisia, jokapäiväisiä asioita.
Liina ja Arvela sen kuitenkin tekivät. He kertoivat toisilleen kaikenlaisia tapauksia kodistaan ja muualta. Hyvin näyttivät toinen toisensa pikkuseikatkin tuntevan.
Liinalla oli eväitä matkassa, joista hän perillä laitteli meille kaikille voileipiä. Sitten puhdisti hän lautaset ja veitset, ja sijoitti ne takaisin vasuunsa.
Selman kanssa en muiden läsnäollessa mitään osannut puhua. Se mitä me keskenämme tavallisesti haastelimme, ujostutti, ja tavallisia jokapäiväisiä asioita emme me keskenämme puhuneet. Sehän olisi ollut kovin proosallista…
Vasta sitten kun kumpikin pari vetääntyi erikseen, saatoimme me puhella keskenämme.
Me saavuimme kotiin vasta iltamyöhällä. Vaikka tuntui väsyttävän, en kuitenkaan pitkään aikaan saanut unta. Oli ollut hyvin hupaista. Selman kanssa olin paljon puhellut rakkaudesta. Päätimme usein tehdä tällaisia matkoja. Ja kun meitä nyt on neljä, niin voikin vapaammin liikkua. Miellyttävä tyttö se on Liinakin, hyvin avomielinen ja puhelias. Vaan tarkkaan hän tutkii Arvelalta kaikkea. Ja minultakin, vaikka vasta ensi kerran olimme enemmän seurassa. Täytyi vastailla ja kertoilla asioita, joita ei vielä Selmakaan tiennyt. Mutta kummallista, ettei Selma ole minulta mitään kysellytkään eikä itsestäänkään ole kertonut, vaikka olemme jo niinkuin paljo seurustelleet. Mikähän siihen on syynä?
Näitä matkoja teimme nyt yhä uudestaan. Pääasiallisesti tapahtuivat ne aina saman kaavan mukaan: Liinan toimesta saimme kahvia eli voileipiä, sitten vetääntyi kumpikin pari omiin salaisuuksiinsa.
Liinalla aina riitti puhetta. Ja monipuolinen hän oli. Hän saattoi kertoa hauskoja, reippaita kaskuja, vaan myös puhella vakavia asioita.
—Mitä sinä, Lauri, ajattelet raamatusta? kysyi Liina kerran.
—Enpä paljo mitään.