—Entä Hallman? Jos hän…
—Älä viitsi pelätä, enhän minä hänestä mitään välitä.
—Etkö ole välittänytkään?
—No voi voi sinua…
Hän kietoi kätensä vyötäisilleni ja kurottui suutelemaan.
—Annathan anteeksi?
Enkä minä voinut enää muuta kuin antaa ja itsekin omasta puolestani samaa pyytää.
Kului kuitenkin monta päivää ennen kuin hänen tämän jälestä ensi kerran näin. Saatoin hänet silloin kotiin. Matkalla puhelimme ilmasta ja vähän lähestyvistä Kallen ja Liinan häistä. Erosimme ilman minkäänlaista välipuhetta vastaisesta yhtymisestämme.
Emmekä me usein yhtyneetkään. Ainoastaan milloin hän sattumalta tuli vastaani, ja kun en voinut sitä välttää.
Liinan häihin kutsuttiin minut sulhaspojaksi. Se ei ollenkaan miellyttänyt. Tiesin liian hyvin kuka minulle tulee morsiusneidoksi. Pidin kuitenkin sopimattomana kieltäytyä.