"Jos ei yhtään olisi ikävä ollut, niin tottahan siellä olisin pysynyt!"
"Jos olisit siellä pysynyt, niin ei minua olisi kauvan ollutkaan!"
Nyt he istahtivat raidan juurelle ja Taavetti käski Leenan kertomaan hänelle tapahtumista poissa olonsa aikana.
"Ensin kun lähdit ulos portistamme", kertoi Leena, "itkin navetan nurkassa kauvan aikaa. Vihdoin kuin olin kyllikseni itkenyt, menin kamariin ja haudoin silmiäni kylmällä vedellä, ettei isäni huomaisi minun itkeneeni. Niin kului se päivä ja kului toinen ja minä rupesin luottamaan siihen, että sinä kyllä vielä tulet takaisin. Isältäni ei se mitenkään pysynyt huomaamatta, sillä hän kuuli ja näki sen, että surin. Hän kielsi minua joutavilla asioilla päätäni vaivaamasta, vaan kuitenkin jahkaili hänkin ja tuumiskeli: 'Oli se Taavetti hyvä poika, vaan mikä sen päähän nyt liene pistänyt?' Isäni oli sisar Elsallekin kertonut että Leena se suree sulhoansa. Eräänä päivänä tulikin Elsa meille ja haastatti minua ja kyseli ja kun hänelle kerroin mitä minä mielessäni kuvittelin, arveli Elsakin, että parasta oli niin tehdä kuin ajattelin. Talven kuluessa kävi kosijoita, niitä kävi useampiakin, vaan minä aina sanoin, en mitään kaipaavani ja ennemmin jääväni vanhaksi piiaksi. Töyryn Heikki oli ainoa, joka piikitteli ja sanoi: "Sitäkö kerjäläistä, maankulkuria odotat?"
"Sanoiko Töyryn Heikki minua kerjäläiseksi?"
"Älä nyt suinkaan Taavetti hyvä, häneen suutu, vaikka hän niin sanoikin!"
"Sanokoon melkeinsä, vaan en suinkaan häneltä ole mitään kerjännyt!"
Nyt taas jatkettiin hiukkasen kulkua ja käännyttiin taloon. Siellä syötiin, juotiin kahvia ja sen perästä suoriutui Taavetti menemään Sampiahoon.
Siellä odotettiin uteliaisuudella mitä Taavetti toimisi kylässä. Kun hän nyt tuli takaisin, rupesivat Mari ja Olli kyselemään, kävikö Taavetti Pynnölässä?
"Kävinhän minä jo Hannankin luona! Se tyttö raukka siellä asuu yksinään; mahtanee hänellä olla oikein ikävä?"