"Eihän tuota enään jaksa mitenkään, johan tuosta luun särkykin tulee tuommoisesta kiireestä. Tästä pian joutuu joka mies lasarettiin herra pehtorin kustannuksella."
"Mistä paikasta särkee?"
"Käsistä, selästä, päästä ja jaloista."
"Minua särkee toisesta ronkastakin, yksi kerta jo puhuin isännällekin, vaan mitäs siitä oli, kun hän antoi kaiken vallan Taavetille."
"Paha se on, että teitä niin särkee!" sanoi Taavetti. "Jos minun kiirehtämiseni tähden olette säryn saaneet, niin minun täytyykin kustantaa teille lääkäri. Heittäkää työ pois, en minä sairaita työhön ahdista."
"Ei me toki niin sairaita olla, ettemme suovaa valmiiksi saa", tuumivat rengit.
Taavetti ei puhunut mitään, vaan alkoi astua pitkin niittyä. Siellä hän tapasi isännän jolle hän sanoi: "Niilo ja Juuso sairastavat sydämentykytystä minua vastaan. Minun täytyy lähettää ne huomenna lääkärin hoitoon."
XIV. Odottamaton onni.
Pynnölän talossa oli heinä tehty paljoa ennen kuin toisten talojen ja väki olivat paljoa rivakamman näköiset kuin muina vuosina. Pidennetty lepoaika oli ollut siunaukseksi, vaikka olikin työssä ollessa kiireemmästi työtä tehty. Nuot niskoittelevat rengitkin olivat tulleet siivo miehiksi, kun Taavetti seuraavana päivänä valjasti hevosen ja aikoi viedä ruikuttajat lasarettiin. He löivät nyt leikiksi koko asian ja tunnustivat valittaneensa aivan turhaa.
Taavetti ja Leena työskentelivät puinensa puutarhassa, jonka olivat laittaneet akkunan alle.