Leena piti vekseliä hyvin huolimattomasti kädessään. Isäntä sen huomasi.
"Älä niin välinpitämättömästi pidä kymmentätuhatta ruplaa! Pankaa nyt, hyvät lapset, joutuin korjuusen piirongin sisimpään sopukkaan ja älkää millään muotoa hiiskuko sanaakaan kellekään kuolevaiselle koko paikkakunnalla!"
"Niin, pistä vaan, Leena, piironkiisi se siihen asti, kuin kaupungissa käydessä vaihdetaan oikeaksi rahaksi", sanoi Taavetti.
Leena vei sen kohta määräpaikkaan. Sen tehtyään meni hän ulos ja
Taavetti ja isäntä jäivät kahden kesken.
"Mitäs nyt mietit, vävyni?" sanoi isäntä, istuen käsi poskella. "Minä luulin saavani sinun pitää tässä enemmän aikaa."
"Mihinkäs minä tästä menen nyt sitten? Näkyypä tuota sijaa tässäkin olevan!" tuumi Taavetti.
"Tottahan toki rahoilla ostat oman talon!"
"Siihen aina ehditään."
Taavetin sitä sanoessa aukesi kamarin ovi ja Töyryn Heikki astui sisään.
"Hyvää päivää!"