Johannes Barbaruksen — nimi on salanimi; sen takana on tallinalainen lääkäri Vares, synt. 1889; hän on julkaissut teokset "Fata morgana", "Inimine ja sfinks" (Ihminen ja sfinksi), "Katastroofid" ja "Vahekorrad" (Suhteita, 1925) — "henki on nyrkissä, kuin parabellumi ladattu", kuten hän itse sanoo. Hän on oppositsionin mies, profanum vulgusta vihaava, joka ivaten viskaa taisteluhansikkaan "arvoisalle yleisölle" kuin "gentlemanni ikään", ojentaa nimikorttinsa: "Johannes Barbarus", lupaa löytää sekundantit ja seisten kylmänä ottaa vastaan pistot.
Hänen asenteensa on koomillisen hälisevä ja vesilasimyrskymäinen. Hän kahlaa nummet ja hetteiköt — etenkin hetteiköt — ja pursuttaa vääristyneestä suustaan kirouksia ja helvetinkiveä viattoman luomakunnan ylle. Hän aivankuin nyrkkeilee yhteiskuntaa ja luomakuntaa vastaan.
Jumala, jota Barbarus palvelee, on primitiivinen kuin neekerin puujumala; hänen rukouksensa sen edessä ovat kuin neekerin rukoukset: väliin voimakkaat ja värisevät, väliin monotooniset ja väsyttävät. Hänen mielikuvamaailmansa on kuin neekerin, köyhä ja puiseva. Hän tyytyy yksityisiin, useinkin hyviin kuviin ja vertauksiin, voimatta kohottaa runon yleistasoa.
Kukaan Viron runoilijoista ei ole niin raskas lukea kuin Barbarus: hän on oikea labyrinttimestari, vaikeatajuisuuden personoituma. Hän kirjoittaa kyllä "runojalkojen kevyistä pirueteista", mutta itse hän marssii puujaloin.
Mutta hänenkin kaaosmaisesta runoudestaan löytää aforismeja ja epigrammeja, jotka kajahtavat vasaranlyöntien tapaan.
* * * * *
August Alle (synt. 1890), tunnettu terävistä, hieman ylimielisistä arvosteluistaan ja skandaalistaan, jonka maine on liitänyt yli Suomenlahden, on julkaissut vain yhden kokoelman "Üksinduse saartele" (Yksinäisyyden saarille). Hänen runoissaan on naturalismia, mystiikkaa ja omituista ivallista naturalistista mystiikkaa, jos uskaltaa yhdistää nuo kaikki niin erialaiset sanat; hänen "Kratin luominen" runonsa, joka edustaa tätä hänen alaansa, on seuraavanlainen:
Yli sammuvan metsän paistaa kuu
kuin jätin silmä se on.
Maa eloton.
Yli sammuvan metsän paistaa kuu.
Polun polvessa ulvoo koira: uhuu.
Ja kaiku kertaa sen.
Säde kuun on punainen.
Polun polvessa ulvoo koira: uhuu.
Puun varjossa huiluna laulaa luu,
vala musta kuiskataan.
Veri tippumaan.
Puun varjossa laulaa kuolleen luu.