Niin olkoon marmorista jalat sen
ja unetkin sen kivettäköön aine!
Kun ikkunasta kiirii ilmalaine
on fauni lehdoissa jo tanssien… On faunin henki veistoksesta poissa, se kiitää keijuin kevätkarkeloissa.
Mutta mitä enemmän hän analysoi omaa sydäntään, sitä lähemmäksi hän pääsee lämmintä kauneutta.
Semper valitsee miljöökseen suurkaupungin. Ja niinkuin aikaisemmin luonnonkauneuden värähdykset sulautuivat runoilijan mielikuvituksessa, tuntuu Semper arvelevan Barbaruksen kanssa että asfaltti nykyajan ihmisen mielikuvituksessa voi sulautua kosmilliseksi kauneudeksi.
Semperin muoto on niukka ja karu.
Ja eikö olekin, näin ankaran suppeana, näin rautaisena, näin ekspressionistisena "Raudne näkemus" kiusoittavan ihanteellinen kadunkulkijan mieliala — esitän sen vironkielisenä:
Öö kaevand nõgimust.
Ei päikseid elavaid.
Ei kuskil kuid.
öö pigimust.
Ilm tunnelsoonestik.
Kiht kihil lademeid.
Ja avanguid.
Fataalne joonestik.
Ränk koorm öö kaas.
Võlv raud graniit.
Musttuhat telingut.
Soon tuksuv: gaas.
Betoonne kumm.
Au talastik.
Traatvõrk. Lamp tähestik.
Ning äkki — inimene tumm!