Viron kirjallisuus on aivan viime vuosina yhä enemmän alkanut tehdä pyhiinvaellusmatkoja Suomeen rikastuakseen sen jonkinverran vanhemmasta ja vankemmasta aarteistosta; tämä on tapahtunut osittain tietysti runsain määrin viron kielelle käännetyn suomalaisen kirjallisuuden kautta — Kivi, Aho, Leino, Kallas, Topelius ovat alkaneet kulua virolaisten käsissä —, mutta myöskin, varsinkin aikaisemmin, virolaisten kirjailijain suomalaisilta mestareilta omaksuman maailmankatsomuksen, aihepiirin ja runoissa muodon kautta. Tämä viimeksimainittu erinäisin reservatsionein ja aikarajoin.
Ja sovinnaisuuden uhallakin lopetan:
Päinvastainen vuorovaikutus on myös mahdollinen.
Martti Haavio.
KOLME RUNOA.
Katri Vala.
SATU.
Oli kerran kuninkaantytär hento kuin pieni vilukukka. Ja Elämä tuli eikä kuullut häntä, sillä hänen äänensä oli hiljainen.
Ja kuninkaantytär otti sydämen rinnastaan ja puhui sille. Se oli jalomuotoine kuin malja punaista rubiinia.
Ja kuninkaantytär hän meni pois päivääkään elämättä. Mutta sydän kiisi kuin soihtu yli erämaiden, löysi Elämän ja särkyi punaisiksi pisaroiksi hänen julmille käsilleen.