Ilmeisesti hieno ja kultivoitu lyyrikkohahmo on Sten Selander (s. 1891), kuulemma päätään pitempi muuta nuorta polvea — tosin vain konkreettisessa mielessä. Keskitetyn lyyrillisen ilmaisun on hän löytänyt runossa "Kuiva puu" ("Tie kotiin", ilm. 1920). Puu rukoilee sadetta ja uutta kukintaa, ja vastaus tulee salaman muodossa, joka tekee puusta jättiläismäisen, tulta leimuavan kukan. Runo muistuttaa Nietzschen runoa "Pinja ja salama". Valitettavasti on Selanderkin viimeisessä kirjassaan kääntynyt runopukuiseen koseriaan. Lämmin myötätunto kaikkea pientä inhimillistä kohtaan puhuu tästäkin kirjasta. Kiitäessään junassa hän ajattelee ohikiitävien maisemien tuhansissa kodeissa asuvia ihmisiä, joiden kanssa ystävystymiseen hänen pieni elämänsä ei riitä.
Kuten edelläolevasta on käynyt ilmi, kumpuaa Ruotsin nuori lyriikka perifeerisistä kulttuurielämyksistä, ei sentraalisista, alkuperäisistä tunteista. Runsas kulttuuri ei suinkaan ole vika, ajateltakoon Heidenstamia ja Levertiniä. Nuorten lyyrikoiden löytöretket kulttuurin maailmoihin näyttävät kuitenkin säännöllisesti pysähtyneen rajoille. Yksinäinen ilmiö Bertil Malmberg (s. 1889), joka on ruotsintanut Schillerin esteettisfilosofisen runouden, edustaa kokoelmassaan "Orfika" (ilm. 1923) jonkinlaista gnostillista romantiikkaa, joka etäisesti muistuttaa Stagneliusta. Helleeninen henkäys hänen runossaan "Neitsyt" on varsin hentoinen. Rydbergiä muistuttava kaunis, idealistinen uskonto on Erik Blombergilla (s. 1894), joka kokoelmaansa "Maa" (1920) on kirjoittanut hymnin hengelle ja runossa "Nike" laulaa ihmisajatuksen kunniaa.
Luonnontunne on Ruotsin nuoressa lyriikassa hämmästyttävän heikosti kehittynyt. Ragnar Jändel(s. 1895), ilmeisestikin hersyvä ja heleätunteinen lyyrikko, joka v:sta 1917 on julkaissut viisi kokoelmaa, on runossa "Sataa" tavannut rytmillisestikin eheän ja harmoonisen tunnelman. Toisella tavalla lähellä maata ja kansaa ovat Dan Andersson (1888-1920), jonka "Mustissa balladeissa" on eräänlaista boheemiviisautta. Hänen muutamissa runoissaan on tunnetta ja persoonallista äänenpainoa. Vahvasti samanlainen aihepiiri on Gustaf Johanssonin (s. 1891) kirjassa "Metsämiehen lauluja ja maantieballadeja" (1913), jotka nekin usein tihenevät verrattain proosalliseen sananlaskuviisauteen.
Erääseen merkilliseen seikkaan saattaa vielä kiinnittää huomionsa. Nuoren Ruotsin runouteen sisältyy myöskin poliittista lyriikkaa, ja se on voimakkaasti ententeystävällistä. Se näkyy muun muassa Karl Asplundin gallialaisen ylväästä runosta "Quand même" (Kokoelmasta "Sankarit", kaksitoista balladia 1923, nähnyt toisen painoksen). Kirsikkapuu, jonka pakenevat saksalaiset ovat kaataneet, puhkeaa kuollessaan uljaimpaan kukkaansa. Sen ylpeät kukinnot ovat kuin säteilevä gallialainen lause "Quand même" ("Kaikesta huolimatta"). Antipatia Saksan militarismia kohtaan, puhuu myöskin kommunismiin taipuvaisen Ture Nermanin (s. 1886) runosta "Äiti". Runonsa "Kaunein laulu" hän omistaa tuntemattomalle pariisilaisylioppilaalle, josta olisi voinut tulla uusi Musset.
Siten olemme läpikäyneet pääasiallisimmat lyyrilliset aihepiirit, jotka luonnehtivat Nuoren Ruotsin lyriikkaa. Kieltää ei voi, että satomme on ollut vähäinen. Meidän on täytynyt todeta, että kaikki, mikä luo elinvoimaista lyriikkaa, syvät, yksilölliset elämykset ja niiden kypsyttämä persoonallinen originaliteetti, elävän minuuden liikunnosta lähteneet rytmit, värikylläinen ja plastillinen mielikuvitus ovat hyveitä, joita nuoren Ruotsin lyriikka ei tunne. Sen tunnussana ja uskonto tuntuu olevan: "Lähemmä jokapäiväisyyttä!" Mutta tämä periaate ei ole koskaan luonut suurta lyyrillistä perioodia. Enemmän alkuperäisyyttä, syvyyttä ja tuoreutta on sittenkin Saksan nuoressa lyriikassa, jonka alkuosasiinsa hajonneessa sielussa huohottaa ilmaisuaan odottavan uuden panteistisen maailmantunteen ääni. Runouden olemassaolo on yhtä välttämätöntä kuin se, että ihmiset syntyvät ja kuolevat ja että sade ja auringonpaiste vuorottelevat maan päällä. Mutta sitä vapauttavaa sanaa, jota me kukin kohdastamme etsimme, ei anneta meille ulkoapäin. Se on meidän itsemme löydettävä.
Lauri Viljanen.
RUOTSIN NUORTA LYYRILLISTÄ TAIDETTA.
Kolme runoa, suomentanut Lauri Viljanen.
AAMUN SYDÄN.
Anders Österling.