Tui, tui, tumma lintu, tumman ikkunalla! Sisällä on murheen mustat jäljet, ulkona hiipii halla.
Tui, tui, tumma lintu,
minä olen yhtä tumma.
Kerran, ah, valkea olla tahdoin —
suru tuli siitä summa.
Ei sovi lentää tummin siivin
kirkasta päivää vastaan:
aurinko ampuu tuliset nuolet
ja kostavi taivahastaan.
Eikä ne tunne valkeat linnut
tumman linnun mieltä:
jos menet vaikeitten lintuin lehtoon,
pois ne sun häätää sieltä.
Tui, tui, tumma lintu, pysy sinä varjon puolla. Parempi on tumman tummana elää ja tummahan metsään kuolla.
1919.
SYYSBALLAADI.
On tullut syksy viileessä siunauksessaan,
ja kukkaset on kuolleet jo ammoin.
Mut vaahterat ne muhkeina juhlaviitoissaan
nyt vallihautaan katsovat kammoin.
Niin käypi neito valkea tornin ikkunaan,
kun varjot yöhön synkimmät lankee.
"Ken puki puiston kultaan ja kääri purppuraan?"
Soi äänessänsä ahdistus ankee.
Näin lausui muuan lähteissä kaukosotihin:
"Sua muistan maassa loitossa palmuin,
kun salamoivat säilät! Sa mua, armahin,
takaisin vuota aikana valmuin."