Neljä miestä lähtee liikkeelle, neljä sitkeintä. Muiden on turha yrittääkään, liian monta miestä on jo Vinokaula kuoloa lähelle rasittanut. Lähtijät heittävät heti peskit ja iislantilaiset paidat päältään.
Kolmen päivän kuluttua palaa kolme takaisin.
— Ei hellittänyt, sanoivat he. Ei hellittänyt Pekka Aatsinki.
Mutta nuo kolme miestä olivat ne, jotka viimeksi näkivät Pekka
Aatsingin elossa.
* * * * *
Noiden kolmen miehen kertomus osoittaa erään suurimpia kilpoja, mitä on tapahtunut ihmisten ja eläinten välillä.
He kertoivat, mitä äärettömiä aloja he olivat samoilleet, miten matka oli jatkunut, yhä edelleen, yhä edelleen. ——vaaran he olivat sivuuttaneet, ——vuoman olivat kulkeneet päästä päähän. Tiima oli liittynyt tiimaan, jalat alkoivat väsymyksestä nuljahdella, hiki tihkui kuin rämeestä vesi. Tavan takaa näkivät he suden; saapuessaan jollekin isommalle rämeelle näkivät he sen mennä viillettävän, ravakasti, syvässä lumessa puhkuen. — — Toisena iltapäivänä he päättivät lopettaa ajon. Ruuatta ei ollut hauska ajeskella, kelikin oli raskas, jo kyllin monasti oli sama hukka heitä pettänyt, niin että suunnan muuttuessa Kurtin pohjoispuolelta itään he erkanivat ajosta.
Monasti he olivatkin antaneet väsymyksestä ylön.
Mutta suden sitkeydestä heillä ei ollut kyllin kiitosta. Sen nerokkuutta he eivät voineet kyllin ihmetellä, niin erinomaisesti se osasi valita juoksemansa seudut, valita maat, missä oli vähän lunta. Sen edistymistä kolmattakyynäräisessä pehmeässä lumessa, yhä kolmen päivän lumentulon jälkeen, he eivät voineet kyllin kummastella. Nuo hiihtäjät eivät tienneet, että pohja, jolla susi kulki, oli kova, että nämä matkat, joita myöten suunnattiin, olivat useaan kertaan poljettuja, olivat Io-huin joukon valmistamat. Sillä Io-huin juoksu oli erikoinen; se rämpi niin lumessa, että tottunut poromieskin luuli, että siinä eistyminen oli vaatinut mitä ankarimpia ponnistuksia, ja tavantakaa oli susi painanut vatsansa lumeen, niin että näytti siltä, kuin se olisi puolta selkää myöten kahlonut.
Pekka Aatsinki jatkoi ajoa. Pekka Aatsinki tahtoi näyttää, että vielä oli Ihmisellä mahti yli luomakunnan, että mitä hän lupasi, sen hän myös täytti. Hän ei aikonut tulla ilman taljaa, — kävipä sitten miten kävi.