Anna tunsi, että pitäisi sanoa jotakin estellen, vaikka mieli tekikin. Mutta hän ei keksinyt, mitä olisi sopinut sanoa, ja oli syntyä tuskallinen hiljaisuus. Hän aavisti sen ja otti Elviiran käden omaansa ja sanoi vain:
— Voi voi kun sinä olet kiltti. Minä pidän sinusta.
— Älä nyt, eihän se ole mitään, vastasi Elviira hämillään.
* * * * *
Ja kaksi tyttöä kulki alas mäeltä käsikkäin, kun tuhannet tuoksut nousivat läpi lyhyen ruohon, ja lehmät veräjien takana vaikenivat.
TYRMÄSTÄ TULLUT.
Yrjö Jylhä.
Ne löivät mun kahlerautoihin kuin murhaajan vaarallisimman ja pukivat lyijyliiveihin hävittääksensä vastustusvimman.
Yöt päivät käsiä vääntelin,
purin hampaani hajalle rautaan;
pian kauhusta suunnilta huomasin:
elävält' olin kaivettu hautaan.
En huudoksi tuskaa pusertanut,
en, vaikka se aivoja särki.
Oli kielikin kitaan kuivunut
ja päässä jo sumeni järki.