Lienen ma valkea vainaa, lepoa vailla: mennehet muistot painaa turpehen lailla.
MAARIANKÄMMEKKÄ.
(Omistettu Katri Valalle.)
Oi kukkani, oi maariankämmekkäin, sun miksi katkoi ani armas käsi, mi viihtynyt on kerran vierelläin yön yhden, huumaten mua myrkylläsi! Oi kukkani, oi maariankämmekkäni! —
Oi kukkani, oi maariankämmekkäin,
salainen synti muodoks muutettuna,
miks' sentään suutelen sua vielä näin,
ja miksi hurmaa vielä huulies puna?
Oi kukkani, oi maariankämmekkäni!
Oi kukkani, oi maariankämmekkäin, elämän ehtoo eteen ennättäypi. Suloinen satu: julma ystäväin kuin vieras vierelläni vielä käypi — Oi kukkani, oi varjo-ystäväni!
KOLME UUSINTEN SUUNTAIN SÄVELTÄJÄÄMME.
Sulho Ranta.
Väinö Raitio on mies, joka tällä hetkellä on tunnustetuin modernisteistamme. Läpikäynyt kehityksen Rich. Straussin tapaan melkeinpä klassillisista muotoharjoitelmista (m.m. sinfonia ja pianokonsertti) yhä uudempaan ja uudempaan ja päättynyt, oikeastaan vasta muutama vuosi sitten, siihen tyyliin, jota aika sanoo vallankumoukselliseksi. Eikä enää pidä minkään arvoisina entisiä saavutuksiaan, noita tyylikkäitä ja monasti todella kauniita varhaisemman kautensa sävellyksiä, joista häntä moni tavallinen taiteilija jo niiden todistaman tekotavallisen osaamisen vuoksi kadehtisi. Sillä nuo nuoruuden työt eivät vastaa säveltäjän saavuttamaa miehuuden vakaumusta, sitä ainoata tulosta, johon hän musiikin mahdollisuuuksien — sisäisten arvojen ja ulkonaisten keinojen — lopullisessa arvioinnissaan on päässyt.
Ja hänen vakaumuksensa sitten, tuo vallankumouksellinen, mikä se on ja mitä se on?