Uuno Klamia ei tunne vielä moni edes nimeltä, eikä hänen sävellystensä kieli liene joukoille luettavaakaan. Mutta kun hän vuoden parin kuluttua saapuu takaisin, mukanaan pinkka neljä- viisikymmentä nuottiviivihkoa käsittäviä partituurisivujaan, sisältävät ne varmasti muutakin, kuin vain ranskalaisen "insinööritaiteen" — niin on joku nimittänyt tuota kompliseeratuista kompliseeratuimman instrumenttikoneiston hallintaa — taidonnäytteitä, ja nuo aluksi työläästi luettavat, sekavalla käsialalla riipustetut nuottimäärät kyennevät saamaan aikaan ainakin sen, että niiden kirjoittajan kannattaa painattaa postikorttivalokuviaan musiikkikaupoissa myytäviksi — ensimmäinen merkki yleisön suosiollisesta tutustumishalusta! — olkoonkin, että hän tällä hetkellä on se nuorista säveltäjistämme, jonka tyyli lähinnä on raffineeratussa hienostuneisuudessaan maallikon ymmärrettäväksi niin vaikeatajuista ranskalaista neoimpressionismia.
KIRJAVA VIITTA.
Sikermä eri lähettäjäin runoja.
AD ASTRA.
Kyyn lailla liekki sihisten jo juoksee pitkin lankaa. Pian dynamiittipitkäinen taas ilman pieltä hankaa.
Miesjoukko kaukaa tähystää
sen sytyttäjän työtä.
He näkevät: hän sinne jää
kuin aikois mennä myötä.
Niin, ylös ilmaan aikookin
hän kerran niinkin tavoin.
On turha muuten kohtaakin,
tää ainut tie on avoin.
Niin monesti hän noussut on
ja jälleen maahan lyöty;
ei sentään vielä toivoton,
ei kaikki keinot myöty.
… Niin vuoren kylki aukeaa kun panos syttyy, laukee. Kivisuihku ilmaan purskahtaa ja maahan taasen raukee.
Yrjö Jylhä.