Vie, tuuli, rukoukseni hiljaisten metsäin yli!
Kuin kuuma hengitys poskea hyväile nuoren naisen: — Anna, ystävä, minun tulla yli rimmen valkeiden villapäiden, vierelläs' istua yhden illan ja kertoa kaikki… Minä matkalla poimisin vilukot rintaasi varten, ja mättäältä kypsimmät muurainmarjat riemuiten syliisi toisin.
Kuljeta, tuuli, hiljainen pyyntöni metsäin ja vetten yli.
Onni Halla.
RYTMISTÄ JA RYTMITTÖMYYDESTÄ.
Kappale runousoppia.
Jos B.F. Godenhjelmin lyhyt runousoppi (1891) vielä hallitsee koulujamme, saavat oppilaat painaa mieleensä rytmistä seuraavannäköisen määritelmän (s. 35): "Nousut ja laskut … seuraavat toisiansa, ja niiden harmoonillinen vaikutus on poljento eli rytmi. Runomitta on nousujen ja laskujen säännöllinen järjestys." Taikka siinä tapauksessa, että Godenhjelmin pitkän eliniän saavuttanut kirja jo on vaihdettu Juveliuksen runousopin alkeisiin (1921) on selvitys tämänlaatuinen (s.36): "Tärkeänä keinona runollisen tunnelman aikaansaamiseksi on runouden kielessä esiintyvä musikaalinen aines, joka ilmenee osittain äänteiden vaihteluna eli rytminä (poljentona), osittain niiden kauniina sointuna… Enemmän tai vähemmän rytmillistä tosin kaikki puhe on, siinä kun aina vaihtelevat voimakkaammat ja heikommat äänneryhmät, ja ylevämmän proosakielen rytmi lähenee toisinaan suorastaan runouden poljentoa… Mutta kumminkin on yleensä huomattava ero suorasanaisen eli proosakielen poljennon ja sen säännöllisemmän rytmin, runomitan välillä, joka sitoo runokieltä."
Jos otamme nämä määrittelyt sellaisinansa, täytyy sanoa, että Godenhjelmin määritelmän alkuosa on todella osuva, mutta epämääräinen, ja sen takana on sittenkin käsitys, joka siis perustaa rytmin vissien elementtien (nousujen ja laskujen) säännölliseen toistuntaan; rytmi ei näiden selvittelyjen mukaan riippuisi siis muusta kuin määrättyjen — runosta puheen ollessa — painollisten ja painottomien tavujen "säännöllisestä järjestyksestä".
Semmoinen käsitys herättää kuitenkin vastaväitteen. — Muistossani on — suotakoon anteeksi, jos esimerkkini on kovin lattea — takavuosien vieriessä usein näkemäni rautatievaunuissa riippunut ilmoitustaulusto:
Älä sylje lattialle.
Spotta ej på golvet.
Ne plevat' na pol.