Tyynehesti miesi työnsi
Kätens' laihan kätehein —
Totta siis! Ja sillä kertaa
Kuohahti mun sydämmein.
Mutta mies sen huomasi ja
Huoahti ja lausui nyt:
»Tiedon puute, pulskat herrat
Meitä näin on nylkenyt.
Maatonna me oltihin jo,
Tuskin oli taivastai —
Pamppu heilui, ryysyt siitä
Selkähänsä kansa sai.
Majojamme maata vasten
Alas aivan painettiin,
Huoneemmekin vihdoin vietiin,
Siitä tultiin turpeisiin.
'Turpeen alta tulematta
Mies on!' sananparsi soi —
Mutta turpehenkin alta
Tämä kansa nousta voi.
Ja se nousee, uus on aika,
Kaikki vielä paranee:
Herrain huoneiden ja meidän
Harjat näät jo lähenee.
Ryysyistämme paikka paikan
Perästä jo putoaa.
Kansa varttuu, vilja karttuu.
Kohoaapi koko maa!»
PAIMENEN PYHÄ.
Kaukaa kuuluu kumahellen
Ääni kirkon kellojen.
Tuota tarkkaa säikähdellen
Mäellä paimentyttönen.
Tuota tarkkaa. — Kyyneleitä
Vierii vienoposkilleen, —
Silloin sana tuulen teitä
Syöksee immen sydämmeen: