— Kuinka?

— Hänen kasvonsa loistivat ja hän näytti tyytyväiseltä.

— Hän oli siis onnellinen?

— Niin ainakin luulen. Kullakin on oma käsityksensä onnesta.

— No, Jumalan kiitos!

Ja tämä hänen huudahduksensa soi niin riemuisasti, vilpittömästi ja puhtaasti, että minä vaivoin saatoin pitäytyä suutelemasta tuota viehättävää naista.

"Armahainen, miten oletkaan suloinen!" toistelin ajatuksissani katsellessani lakkaamatta häneen.

— Miten hyvin minä tein, että annoin silloin hänelle rukkaset!

— Niin, tietysti se oli mainio asia, että niin teitte.

Tällä kertaa lausuin todenperäisesti sen, mitä ajattelin.