Niin, kenpä voi tietää syyn, miksi tuo tai tämä ojentaa kätensä almun saantiin! Tuomitsemme hänet silloin, tehdäksemme ehkä jonkun ajan perästä kaikki, jotta hän vaan unhottaisi sen loukkauksen, minkä olemme hänelle saattaneet. Ei, antaos ennemmin niin paljon kuin voit jok'ainoalle pyytäjälle. Joskin antimesi vain joka kymmenennessä tapauksessa joutuisi todella tarvitsevan käteen, eivät armolahjasi sentään ole aivan hukkaan menneet. Nuo toiset yhdeksän saattavat kukaties rientää ropoinensa kapakkaan. Minkäpä sille taidat! Heitä ei päästetä konsertteihin, teattereihin eikä muihin "kirjallisuuden ystävien yhdistyksiin". Pitäähän ihmissydämen jossakin saada lämmitelleidä.
XXXVI.
Sila Sampsonovitsh kääntyi vanhoilla päivillään huonokuuloiseksi, mutta ei tahtonut näyttää sitä ja oli olevinaan hajamielinen, milloin hän ei kuullut jotakin. Olga Stepanovnan pää oli kokonaan harmaantunut, mutta valkoiset hiukset soveltuivat mainiosti hänen nuorekkaille kasvoilleen. Hän rakasti Leo Aleksandrovitshiä yhä edelleen, tahi oikeimmiten — hän rakasti Leossa entisyyttään, murheista nuoruudenaikaansa. Grigori Silitsh oli kehittänyt ja laajentanut liikettään ja oli ottanut verstaaseensa oppiin koko tusinan pieniä vekaroita, joita hän isän tavoin kohteli. Hän ei kiusannut heitä eikä vaatinut heiltä enempää kuin he jaksoivat tehdä, mutta piti heitä kumminkin tyystin silmällä. He saivat hänen luonaan riittävässä määrin ravitsevaa ruokaa ja olivat terveen ja tyytyväisen näköisiä. Serjosha oli aikaa sitten suorittanut velkansa hänelle ja ilahutti häntä usein kirjeillään. Kun sitten vielä oli kaksi vuotta kulunut, ilmestyi yhtäkkiä Serjosha itse Pietariin. Hän oli jo silloin alikapteeni arvoltaan ja muutenkin oli hän hyvin menestynyt virassaan. Hänellä oli mukanaan morsian — muudan orvoksi jäänyt upseerin tytär — ja hän tahtoi kaikin mokomin viettää häänsä omaistensa piirissä. Isänä ja äitinä toimivat vihkiäisissä Sila Sampsonovitsh ja Olga Stepanovna. Yhtenä sulhaspoikana oli Grigori, joka ei nytkään ollut luopunut punaisesta villahuivistaan. Astuessamme kirkosta ulos, pistihen hän Serjoshan luo ja lausui meidän kaikkien ihmeeksi.
— Älä matkusta pois ennen sunnuntaita!
— Miksi niin?
— Minulla olisi silloin asiaa.
— Mitä asiaa?
— No, jos tuon virkkaakin… Asia koskee minua… Minäkin aion naimisiin.
— Mitä kaikkia? Kenenkä kanssa?! kuului nyt huudahduksia joka taholta.
Grishka näytti hämmästelevän ja olevan kahdella päällä. Hän ei puhunut mitään. Olga Stepanovna hymyili. Näytäiksen, että salaisuus oli jo kauan ollut hänen tiedossaan.