Ja nytkös mies vasta pääsi purkamaan sisuaan, kaikki vain ranskaksi, vain ranskaksi. Mutta eipä liene ollut turhaa se, kun minut kadettikoulussa vietiin harva se lauantai asehuoneeseen suomittavaksi ranskankielen tähden: "Imbecile" — sen ymmärsin vallan hyvin. Meillä oli ranskankielen opettajana muudan "Rochere", laiha miehenroikale. Hänellä oli tapana, kun hän suuttui, kutsua jonkun oppilaista luokseen, jolloin hän sormellaan koputti sen otsaa ja myöskin huusi: "Imbecile"! —
Kauemmin en minäkään enää kärsinyt, vaan tulistuin. "Tepä, hyvä herra — sanoin sihteerille — ette itsekään ole mikään ulkomaalainen imbecile, vaan suoraan sanoen venäläinen narri!" Saattaako moista edes ajatella! Ikään kuin minä sitä varten olisin palvellut viisikolmatta vuotta uskollisesti ja rehellisesti!… Minä olen tsaarini majuri — ja yhtäkkiä tulee tuollainen syöttöporsas ja kutsuu minua imbecileksi! Mutta kun olin sinkauttanut hänelle tuon vastauksen, niin hän nolostui. Lasipalanen kirposi heti silmästä ja huulilla näkyi kuolaa. Pirskuttaen sitä ympärilleen puheli hän, mutta hänen sanojaan oli mahdoton ymmärtää. Viimein rauhoittui hän.
— Minä en tarkoittanut teitä.
— Enkä minäkään tarkoittanut teitä, minä vastasin, ja niin oli siis välimme suora. Kumpikin oli saanut mikä hänelle kuului, ja Jumalalle kiitos siitä.
Mutta sitten kääntyi minuun tuo patruunanrouva, jonka kättä hän alinomaa suuteli, pani lornetin nenälleen ja virkkoi:
— Te, majuri, menkää nyt rauhassa kotiin ja olkaa vakuutettu siitä, että me emme jätä asiaanne varteen ottamatta. Me ryhdymme toimiin ja annamme hankkeistamme aikanaan teille tiedon. Nyt tulee teidän vain toivoa ja rukoilla. Jumala auttakoon teitä. Ennen kaikkea tulee teidän turvata Häneen.
Juuri kuin minä ilman hänettä en olisi tuntenut Jumalaa!
Sitten minä raapaisin jalkaa ja läksin kotiin.
Ja ihan oikein — eivät he minua hyljänneet. Sittemmin vieri jok'ikinen päivä vaunuja pienen talomme eteen. Vaunuissa — daami. Palvelija hyökkää sisään: "Ruhtinatar se ja se, tehkää hyvin ja ottakaa vastaan. Miksikä täällä ei ole suitsutuspuikkoja poltettu?"
Sitten astuu hän sisään — uh, niin turkasen ylhäinen!… Nyrpistää heti nenäänsä.