— Mimmoinen haju täällä on!
— Millainenkas se muuten olisi? Lapsenhajua, se on tietty!
— Lapset ovat enkeleitä, ei ne haise tällä tavalla.
Palvelija pistää hajuvesipullon nenän alle hänelle. Sitten seisoo hän ja tarkastelee lapsia.
— Miksi heillä ei ole univormut?
— Millaiset univormut?
— Heillä tulee kaikilla olla samallaiset puvut. Pienet univormutakit… Kuulkaas, lapset, eikö teille tehdä pahaa täällä?
Ja tuota hän kysyy minun läsnäollessani! Mitä arvelette?
— Teistä täällä ei tiedetä mitään. Muistakaa — tämä tarkoitti jo minua — muistakaa että jos jotakin tapahtuu, niin seuraa ankara tutkimus. Nyt jääkää hyvästi; rukoilkaa Jumalaa ja turvatkaa Häneen; yhdistyksemme ei ole hylkäävä teitä.
Trrr — ja vaunut vierivät pihalta kadulle. Seuraavana päivänä — taaskin daami, numero kaksi, vielä hirmuisempi palvelija seurassaan. Kun olisi rapsauttanut langan poikki, niin olisi hän paikalla lennähtänyt ilmaan, niin pöyhkeätä oli mokoma. Ja taas samalla tavalla: