— Kerjäämässä? Te, joka olette majuri — käytte kerjäämässä? Ettekö te sitten käsitä, että se on häpeä, synti?
— Siinä kohden en tunne mitään häpeätä, sillä, teidän ylhäisyytenne, minä en tee sitä omaksi, vaan hyljättyjen lapsiparkain hyväksi. Ja mitä siihen tulee, että se olisi synti, niin kyllä minä sitten siellä toisessa maailmassa vastaan Jumalan tuomio-istuimen edessä siinä asiassa. Hänenhän nimessään minä juuri pyydän. Kyllä hän sitten ratkaisee mitä on tehtävä: onko minua rankaistava vai säästettävä.
Kenraalin sisu kuohahti.
— Mitä? Oletteko tullut tänne minua neuvomaan?
Mutta Sila Sampsonovitsh rohkeni vastata:
— En neuvomaan; mutta, teidän ylhäisyytenne, ehkäpä Jumala minun kauttani kehottaa teitä tekemään hyvää. Jokaisella meistä on ei niinkään vähän syntejä omallatunnollamme ja sen tähden, auttakaa te nyt lasta, niin…
Kenraali polki jalkaa.
— Minulle ei vielä kukaan ole rohjennut tuolla tavalla puhua!
Mutta kas majuri hän ei vaan hellittänyt.
— Jos minä esiintyisin omaksi hyväkseni, niin en minäkään puhuisi täten. Mutta minä puhun "pienten" puolesta. Oletteko te unhottanut Raamatun sanan?