— Varmaankin on teille jotakin tapahtunut?
— Minä kerron teille sitten jäljestä päin. Minulle on todellakin tapahtunut jotakin… odottamatonta… Minä en tiennyt mitenkä minä…
— Teidän olisi pitänyt neuvotella jonkun kanssa.
— Ei… Sellaisia asioita täytyy jokaisen itsensä ratkaista, ymmärryksensä ja omantuntonsa mukaan. Tahi tuleeko aina ja loppumattomiin vain seurata toisten neuvoja?…
— Teidän on oleva helpompi, jos lausutte ajatuksenne julki.
— Eivätpä ne minua erittäin vaivaakaan. Minä seison vain niinkuin tienhaarassa, en tiedä mennäkö oikealle vai vasemmalle. Kummallakin taholla on jotakin houkuttelevaa.
— Tänäänpä on ihan mahdotonta käsittää teitä!
— Odottakaa, perästä päin.
Muutamien päivien kuluttua satuimme taaskin yhteen.
Hän oli jälleen tyyni ja tasainen kuin tavallisesti.