Olga Stepanovna oli sillä välin vaipunut vuoteelleen ja makasi nyt liikkumatta, kasvot kätkettyinä tyynyyn.
Uudestaan koputti joku hänen oveaan. Vaivalla kohotti Olga päätään.
— Käy sisään!
Suurisilmäinen Lupotshka tuli nyt itse kyökistä.
— Mitä sinä tahdot?
Olga Stepanovna oli jo unhottanut, että häntä aikaisemmin oli käyty hakemassa.
— Lihaa myöskin… Olisi jo aika ruveta paistamaan.
— Niin, tosiaankin!
Hän nousi ylös. Harmaja päivä valosti ikkunasta huoneeseen. Lapsenääniä kuului alhaalta. Tänä hetkenä tuntuivat ne hänestä vastenmielisiltä. Hän oli kyllästynyt niihin. Ne kajahtivat kuin vasaran iskut hänen kipeässä päässään. Jokapäiväinen elämä alkoi taasen.
— Minä panin puuron hellauuniin.