Ei häntä koskaan oltu tuollaisena nähty, vaikka paljon pahempiakin tappeluja oli sattunut heidän kesken.
Hiljaisuus vallitsi yltympärillä, kuten sinä päivänä, jolloin Jeroshka vilkuttaja kuoli.
Olga Stepanovna huomasi sen ja se koski häneen vielä kipeämmin.
— Mikä teidät nyt teki niin hiljaisiksi? Välisti tappelette, välisti taas istua jörötätte kuin pölkyt… Leikkikää, rakkaat lapset!…
Mutta lapset katselivat häneen vielä epäluuloisemmin.
— Kuulkaas veikot, kuiskasi Osjka tovereilleen, — tänään me ihan varmaan saamme vitsaa.
— Oho, eipäs, vastasi Senjka, joka vastikään oli ollut hänen vihamiehenään, — ei täällä vitsaa anneta.
— Mutta annetaan, sen saat nähdä… Kun majuri tulee kotiin, niin hän kyllä taittaa koivuvitsat.
— Ei täällä ole mistä niitä taittaakaan.
— Kyllä hän löytää… Helppoa on aina saada vitsan hankituksi.