Koiran hauta
Tääll' olen Hektor, Scipion koira — mun peittivät tänne.
Ei enää haukkuni käy, herrani ruoska ei soi,
ei pure, peljätä ei enää Lydian hirveä hurtta.
koirien kauhistus, Kerberos kentillä maan.
Tääll' olen kuopattu maahan mun herrani Scipion viereen.
Kahden jo retkellä maan yhdessä näin levättiin,
aina, kun ei levännyt minun herrani Lydian luona.
Yhdessä käymme me nyt myös Manan kenttiä päin
Pluton koiraa kohti mun ankaran herrani kanssa.
Kerberos maistaa saa Scipion ruoskasta nyt!
Tuntemattoman hauta
Tuntematon, sinut aallot toi — me sun hautasi teimme,
tyttäret Lycian maan, luo meren kimmeltävän.
Ei sinun vertaas Lycian miesten joukossa nähty
voimassa miehuuden, Herkules kuolossakin.
Onnekas äideistä hän, joka, Tuntematon, sinut kantoi,
onnekas naisista hän, ken sua lempinyt on.
Keskeltä nuoruutes kade kuolema pois sinut riisti,
riisti sun äidiltäs, riisti sun armahaltas.
Pettäen kuolemankin me sun, Lycian tyttäret, vielä
huulesi suudelmin peitimme, Tuntematon,
seppelen myrtinoksista teimme sun päätäsi varten,
laulaen laskimme sun hautahas, Tuntematon.
Pienen lapsen hauta
Yöstä ma saavuin, yöhön ma lähdin, näin valon tuskin,
päivästä en elämän nähnyt ma aamuakaan.
Toivottu ei mua maailmaan, en toivonut itse,
sattuma alkuni on, sattuma synnytti mun.
Käy kumu outo ja lakkaamaton minun hautani yllä,
askelet kiiruhtaa, nousten ja langeten taas.
Kulkija, ken elon päivässä käyt, oi kerro sa mulle:
kunneka kiiruhtavat askelet ylläni mun?
Onnellisen hauta
Synnyin maailmaan minä vuokkojen kukkimisaikaan, orvokit valmihit ei, kun mun jo kuolema vei.
Sydämen hauta
Kulkija, kiiruhda askeltas, minut jättäös rauhaan!
Sääliäs pyydä ma en, muistoas pyydä ma en.
Keskeyttää älä koita mun untani multien alla,
nukkua pyydän ma vain, uupunut oon, väsynyt
Leikkiä ollut on Marathon, on Zama ja Cannae
rinnalla taistelujen, jotka ma oon kokenut,
leikkiä vaahtova Adria, leikkiä raivokas Aetna
rinnalla myrskyävän tuskani, kärsimyksein.
Mut ei surmanneet mua säilät, ei tuli, tuska.
Vain vilu surmasi mun, kuolin ma kylmyytehen.