Helmenpyytäjän hauta
Etsin aarteen kimmeltävän minä aaltojen alta,
kunne sen Neptunus saidasti on salannut,
kätköstään toin kauneuden minä päivähän julki,
uhmaten yötä sen toin loistohon Helioksen.
Nyt yli Styxin katselen kauas päin elonrantaa:
kaukana helmiset veet, kaukana kauneus on!
Runoilijan hauta
Tyttönen, ken ohi kumpuni käyt, ota kukkanen maasta,
heitä se haudallein — ehkäpä tunteva oon
multien alle sen tuoksun ja niin, ah, taas minä muistan
armahat kukkaset maan, Lesbian joukossa myös.
Lesbian hauta
Tääll' olen Lesbia, Hadeksen vankina, kypressin alla,
hän jota laulanut on Latiumin runotar,
hän, jota miesten rakkaus etsi ja parjaus naisten.
Tyttönen, lemmessä ken Lesbian haudalla käyt:
onnekas mainen rakkaus on sekä uskoton aina.
Lemmessä uskollinen kuoleman vuode on vain.
Kloen hauta
Tänne ma haudannut oon lehtoon nauravan Kloen
loistossa nuoruuden, keskelle ruusujen oon.
Seitsemän päivää häntä ma lemmin ja seitsemän yötä,
seitsemän laulua tein kunniaks rakkauden.
Kahdeksas ei Eos syttänyt soihtua päivän,
nauravan tyttöni mun kun kade kuolema vei.
Metsämiehen hauta
Iberon rannoilta, Afrikan nummilta Thrakian vuoriin
kaatanut aikoinain metsien riistaa ma oon,
karjujen pelkona ollut on minun koiraini haukku,
on minun verkoissain leijonatkin vavisseet.
Kulkija, paimenet Umbrian vuorilla kertovat sulle,
laumojen kauhun ken on viimeisen lannistanut.
Julmimmat pedot sentään jäi multa lannistamatta,
viitojen suojissa ei, metsissä ei asuneet,
eivät tehneet polkuja korpiin koirien kiertää:
raivonneet pedot nuo rintani onkaloss' on.
Kuumempi ei jano hurmeeseen ole tiikerin' ollut:
verkkaan rinnassain raatelivat sydämein.