IKARUS
Ah, Ikarus sa oot, et enempää!
Sun allas ammottavat aavat syvät.
Kun siipiesi iskut heikentyvät,
sun nielee ensi aalto vaahtopää.
Et untes rantaa ikinä sa nää,
sun silmäs auringossa häikäistyvät.
Mut turhat ystäväin on neuvot hyvät,
kun kaikki veren kaiho kiidättää.
Sa uskalikko unten ulappain,
sa tuudittama tuulien ja meren,
sun tappiosi todistaja vain
on taivas, joka hautas tahdittaa.
Niin anna kantaa, kiidätellä veren!
Ah, Ikarus sa oot, et vähempää!
ILTAPILVIÄ
Mun uneni iltapilviä on, punaviitta-urhoja kunniavahdissa ylt'ympäri kuolevan auringon. Surumarssin, mun kaipuuni soittaman tahdissa ne liehuvat lippunsa paareille tuo. Elon ruhtinas viimeisen loistonsa mahdissa yli maidensa kuningas-katseen luo: »Te unet, te pilvi-urohot, miss' olitte taiston ja voiman ajalla? Nyt on laanneet ilot ja taistelot. Te tulette myöhään, kuoleman rajalla. Yö nostaa ikuista valtikkaa.»
Jo unet, jo pilvet sammukaa!
ORVOKIT LUMESSA
On kuollut koko kukkamaa, mut silmämme ei unta saa. Ja kaihojemme siivet lyö, vaikk' on jo talvi, on jo yö. Kaikk' kevään lapset syksy vei, mut meitä ei, mut meitä ei.