»Ah, ylin kaipuu mulla on itse kumartaa, on itse lyödyks tulla: ma vuotan voittajaa. Jos miekoin, harpun kielin jo huomen hänet tois — ah, hälle, hälle mielin ma antaa kaikki pois!»
PALOKÄRKI
Sinä musta kalpaveli,
sinä ritari pelvoton,
kuka metsät mittaeli —
suur usko sulla on!
Hio miekkas, hakkaa, hakkaa!
Ei sota lopu, ei lakkaa.
Kuin iskus iltaan kaikaa!
Kuin säiläs lyö ja lyö!
Yö saapuu ennen aikaa:
on vielä kesken työ.
Hio miekkas, hakkaa, hakkaa!
Ei sota lopu, ei lakkaa.
Ei pääty sota mailla —
vain heikot horjukoon!
Sun töyhtös, tahraa vailla,
ei taivu sovintoon.
Palokärki, hakkaa, hakkaa!
Ei paha lopu, ei lakkaa.
YÖTÄ KOHTI
Mun linnani muurit sammaltuu ja tornit suistuvat vanhuuttansa. Kuin kyyhkyt haukkani uneksuu, niin kaihomielinä orsillansa, ja koirani haukkuvat varjojaan ja salissa ruostuvat säilät ja maljat. Mua kutsuvat uneen vuoteen taljat, mua kutsuvat muistot kuolemaan.
Ja pihojen puissa soittelee yöt päivät tapaan samaan ja muratti seiniä kiertelee ylös harjan huippuhun hamaan. Jos kämmeneni ma yhteen lyön, kuin hautaholvi mun linnani kaikaa. Mull' on syviin uniin ja unhoon aikaa ja riutumukseen ja rauhaan yön.
Jos veisin huuleni torvehen tai löisin kilpeen miekkaa, niin ratsut knaappien, huovien heti korskuis ja kuopisi hiekkaa! Taas koirani saalista vainuais ja haukkani kyyhkyn-unista heräis, kädet kiihkeät miekkoja seiniltä keräis, ylös harjalle viirini hulmahtais!
Ois juhlat ja silkin kahinaa ja naurua täynnä ois salit ja puistot… Mut en voi ma kättäni liikuttaa, mua sitoo unet ja muistot. Tee valmiiks, muratti, unhon työ, syö, sammal, muuriin jälkeä syvää! Ja te kaikki haukkani — unta hyvää! On edessä pitkä, pitkä yö.