Sun kuinka koskaan jättää saatoinkin ma kesän valoon, talven pimeihin, miss' unhoittuneet kummut kohoavat
ja maasta huutaa tomu vainajain: »ei sillä kotoa, ei kansaa lain, ken pettänyt on isäin muistot, tavat!»
10
Arvostelija-ystävälleni
»Tää liiaks ajatellulta jo näyttää.»
Niin viisaasti neuvot sa sinne ja tänne.
Mut aatos ja tunne ne toisensa täyttää
kuin jousi ja jänne.
Siis laatkosi aatosta ahdistamasta,
niin säästät sa itseltäs harmin ja huolen.
Kas jousi ja jänne ne yhdessä vasta
voi viskata nuolen.
NIMETTÖMÄT SANKARIT
On liian köyhät kukkaset mainehen
ja liian kalvas loisto on laakerin.
Niit' ällös urholle sa tarjoo:
sankarin sielu ei leluja kaipaa.
Te kamartukaa nurmikot, urhojen
ei haudat pyydä katsetta kulkijan.
Ne maahan tallattakoon kerran,
vainiot yllänsä aaltoelkoon.
Ei impein lempi, äitien kyynelet,
ei siunaukset heimon ja lapsien,
ei runoilijan lauluninto
sankarin tekoa pyhittää voi.