Ja tupa pyllähti nyt vuorostaan jokeen, josta kauhistunut suutari yhä harasi lestejään.
Horttanainen nousi rannalle, katseli julmasti kiroillen majansa hävitystä, mutta Iisakki käveli jo pellolla naureskellen mennessään.
Horttanainen oli vannonut poistuvansa ijäksi Korpijoen puolelta ja neuloi nyt vieläkin ylenmääräisen vihansa vallassa Rietulan saappaita.
Rietula istui penkillä, katseli suutarin vihaisia kädenliikkeitä ja imi piippuaan. Horttanainenkin seisautti hetkeksi työnsä, tuikkasi tulen piippuunsa ja virkkoi:
— Ei ole lysti Iisakilla käräjissä, sen minä takaan. Jos olisi muuten, mutta meneppäs vierittämään toisen osuutta jokeen. Kyllä se häpeä vielä maksetaan.
— Kipurahojakin on Kyrmyniskalta vaadittava, virkkoi Rietula.
— Tottahan toki kipurahoja. Kun piti paljain kintuin keväisessä vedessä… Nyt jo reumatismi repii luita ja ytimiä. On se…
Kustaavakin tuli suutarin viereen istumaan ja arveli:
— Jokohan nuo Kyrmyniskaa nyt sakottavat?
Suutari teki peukalollaan vihaisen liikkeen ja virkkoi: