— Pois piti lähteä näiltä mailta. Riita ja tora vaan kiihtyy tässä kurjassa kyläkunnassa, ja minun vanhat korvani eivät sitä kestä enää kuunnella. Pois rauhallisemmille maille, jossa ihmisten asumuksia ei vieritellä jokeen eikä juorut terävien käärmeenkielien lailla myrkytä ihmisten elämää. Ei minusta ole riitelijäksi enää…
— Enkä minäkään rupea ketään panettelemaan, virkkoi suutarin eukko ja lähti menemään miehensä häntä seuratessa.
Mutta Jooseppi virkkoi pahoitellen:
— Siinä meni meiltä hyvä suutari. Voi aikoja ja ihmisiä!
VIII.
Eräänä aurinkoisena huhtikuun päivänä tapahtui Korpijoen puolella ihme. Kolmolaiset nousivat yhtä varhain sen päivän aamuna kuin muulloinkin. Emännät kiehauttivat ruiskahvinsa ja isännät haukottelivat ja kiskottelivat sängyssä ja rengit, jotka olivat palanneet yöjuoksusta tuntia ennen emäntien nousua, menivät kiroillen talliin.
Kukaan ei aavistanut, että joen toisella puolella tulisi tänään tapahtumaan ihme, jopa mullistavinta laatua, mitä tulee mainittavaksi kyläkuntien historiassa.
Korpijoenkin miehet olivat tavallista varemmin jalkeilla tämän merkillisen päivän aamuna ja hymyilivät merkitsevästi toisilleen. Emännät keittivät aamujuomansa puhtaasta kahvista ilman sikuria ja ruisjauhoja. Ja kahvit juotuaan lähtivät miehet liikkeelle ottaen mukaansa kirveet, sahat, höylät ja vielä paljon muita tarpeellisia kapineita. Iisakki käveli miesparven etunenässä, rautakanki olalla.
Voisi luulla, että miesparvella on pahat aikeet mielessä. Aikovatko purkaa joen sillan ja siten eroittaa Kolmon puolen muusta maailmasta? Vaiko kenties hyökätään Kolmon puolelle, ja Iisakki julistaa korkealla äänellä välien hienon rihmasäikeen kokonaan katkenneeksi ja aloitettavaksi ryty talojen pihamailla?
Mutta ei ole miehillä niin pakanallisia aikeita koskaan ollut eikä ole nytkään. Jaloa yhteiskunnan rakennustyötä vain miehet tuiman näköisinä, otsat kurtussa suunnittelevat.