Mutta tästä välittämättä siirryttiin myymälään, jossa Rietula tarjosi rinkiläkahvit kaikille kolmolaisille.
XV.
Poutaisen punainen aurinko oli laskeutunut tyvenenä uneksuvan Kolmojärven taakse. Oli hiljainen ilta ja pelloilta olivat äänet vaienneet. Kylän saunoissa vain vastat läiskivät ja höyry pullahteli oviaukoista, kun itsensä punaiseksi peitonneet miehet palailivat verkkaan kylvystä ja istuivat pihakiville itseään kuivailemaan.
Miirun Eedla käveli sillan yli Kolmon puolelle ja pistäytyi Kolmon osuuskauppaan.
Mitä hän sieltä? Oli nähnyt Kolmon tytöillä hohtavan punaisia puseroita, joihin kangas oli saatu omasta osuuskaupasta ja Eedlan mieli teki nyt samanlaista punahohtoista puseroa, jolla sopisi esiintyä ensi sunnuntaina kirkkomäellä.
Eedlan suunnitelmista ei varmastikaan kukaan korpijokelainen tiennyt mitään, ei edes oma äitinsäkään. Muuten häntä olisikin tartuttu leiskuvaan palmikkoon ja riipaistu armotta omalle puolelle, omaan kauppaan tyytymään siihen mustapohjaiseen, punakukkaiseen retonkiin, jolla Korpijoen neitoset olivat itsensä vaatehtineet.
Mutta Eedla oli muista riippumaton ja päätti kaikesta huolimatta koreilla ehtapunaisella puserolla?
Rietulakin oli sattumalta pistäytynyt ostoksilleen ja hämmästyi nähdessään Eedlan tulevan kauppaan.
— No mitä sitä nyt Eedlalle kuuluu? kysäisi hän iloisesti.
— Eipä erikoista… mitä vaan Moosekselle?