— Älä satuta käsiäsi lautamieheen, kivahti Rietula. Muuten laki lyö sinua raskaasti.
— Antaahan nyt olla, virkkoi rovastikin. Jos tässä selvittäisi muutenkin. Istukaahan nyt ja olkaa hosaamatta, kehoitti hän asianomaisia.
— No, kumpaisenko tämä morsian nyt sitten oikein on? kysyi rovasti.
— Minun se on, vahvisti Rietula.
— Eipäs kuin minun, ja minulle on Eedla lupautunut tulemaan, puolustautui Iisakki.
— Mutta Eedla sanoi minulle siellä Ala-Rietulan ladon takana…
— Milloinka sinä olet minun morsiantani siellä kuljettanut, kivahti
Iisakki.
— Olehan siinä… siellä ladon takana, että kyllähän minä mieluummin… joo… tuota lautamiehen ottaisin, mutta kun se Kyrmyniska tuppasi väkisten ne kihlansa…
— Sanoppas, Eedla, annoinko minä väkipakolla ne kihlat, keskeytti Iisakki. Kun otit kellonkin ja ihastelit, että koreapa on ja panit kaulaasi ja…
— En minä häntä tiedä, enkä muista niin tarkkaan, sanoi Eedla.