— Minulla ei ole mitään väliä, kumpaisen nyt vaan rovasti antaa, arveli
Eedla lattialautoja katsellen.
Iisakki heilahti kärsimättömästi ja rovasti hymyili edelleen. Mutta kellonsoittaja virkkoi kunnioittavasti seisoalleen nousten:
— Kun nämä sulhaset ovat puhuneet jo minun mielestäni tarpeeksi, niin jos nyt puhemiehet jatkaisivat. Ja minä otan nyt ensiksi puhevuoron:
Kun tulin tänne tänä aamuna näitä avioon aikovia avustamaan, huomasin minä ilokseni, miten onnellisena ja rakkaudessa he istuivat tuossa verannan portailla. Eedlan käsi oli Iisakin kaulalla ja…
— Eläpä nyt! Vaikka Iisakki pani kätensä minun olkapäälleni ja minä sysäsin sen siitä pois, keskeytti Eedla.
— Kyllä se oli Eedlan käsi, joka oli Iisakin kaulalla, jatkoi Kello-Mikko, ja nämä puhuivat, minä varmasti kuulin sen, että syntyy siinä Mikkolassa…
— No ne nyt ovat semmoiset turhia puheita, aloitti nyt kauppias Kilpummi keskeyttäen kellonsoittajan ja röyhistäen rintaansa. Tässä on nyt vaan kysymys siitä, kuka on ensiksi saanut aviolupauksen Eedlalta, ja jos se on tämä lautamies, niinkuin minusta tuntuu, niin painele silloin, Iisakki, ovesta ulos ja jätä meidät rauhaan!
Mutta nyt näytti Iisakki jo hätäytyvän:
— Minä en anna Eedlaa teille jumalattomille, jotka tulette kuin haaskalinnut ryöstämään toisen saalista ja…
— Kuka tässä on haaskalintu, kiehahti Rietula ja kina jatkui hillitysti edelleen.