Pappilaan oli tullut vierailemaan auskultantti Kennäs ja rovasti oli poistunut hetkiseksi sisähuoneisiin hänen kanssaan juttelemaan. Palattuaan ja istuttuaan pöydän ääreen kysyi rovasti:
— Tuleeko tästä mitään selvää?
Kellonsoittaja nousi istuimeltaan, sylkäisi mällin suustaan ja pyyhkäisten hikeä otsaltaan virkkoi:
— Ei, hyvä herra rovasti, tästä tule nyt mitään selvää. Ja tämä on ensimäinen kerta, kun minä haalaan tällaista naimaväkeä pappilaan, ja herra rovasti tietää, että minä olen parhaani tehnyt tässä asiassa, mutta järkipuhe ei näy heihin pystyvän ja siksi minä alankin tällä kertaa jo kyllästyä koko tehtävään.
Rovasti hymähti.
— Tulisikohan selvä, jos me tässä perustaisimme pienen sovinto-oikeuden. Minulla sattui olemaan vieraana tuomari ja jos minä kutsun hänet puheenjohtajaksi? esitti hän.
— Suostutaan, lupasi Rietula, mutta Iisakki puolusteli epätoivoisena asiaansa.
— Ei tässä tarvita tuomareita eikä oikeuksia, ei muuta kuin rovasti panee minut ja Eedlan kuulutuksiin.
— Miks' ei, jos vaan morsian sanoo siihen suostuvansa, lupasi rovasti.
— No, rakas Eedla, sano nyt sille, että suostunhan minä, supatti
Iisakki Eedlan korvan juuressa.