Mutta Eedla vaikeni kuin muuri ja sormeili vain kihlakellonsa ketjua.
— No, perhana! pääsi Iisakilta. Kaikkia tuppisuita tässä…!
— Jos minä kutsun tuomarin, vai mitä? kysyi rovasti hymyillen.
— Kutsukaa, hyvä rovasti, vaikka maaherra. En minä nyt ole itsekään selvillä tästä Eedlasta, vaikeroi Iisakki.
Rovasti meni sisään ja tuli kiusallinen hiljaisuus. Kärpäset vain surisivat kansliahuoneessa ja napsuttelivat kattoon. Iisakki puri vihaisesti sikaarin päätä suuhunsa.
Auskultantti Kennäs tuli sisään rovastin seuraamana. Istui pöydän ääreen ja muhoillen aloitti kuulustelun. Äsken oli hän jo avonaisesta ovesta kuullut asianomaisten keskustelun ja kysyi nyt Iisakilta:
— No, milloinka Iisakki katseli Eedlaa sillä silmällä että vaimokseen?
— Se oli… tuota, se oli silloin, kun oli se Korpijoen osuuskauppakokous Miirussa.
— Muistatteko päivän?
— Eikö liene ollut perjantai, arveli Iisakki.