Anna liikkui siellä rannalla ja väänteli käsiään. Mikä oli Anna? Ja mikä oli tuo talo, jonka rannasta hän äsken lähti soutamaan? Oliko se hänen kotinsa, joka jäi nyt sinne hämärän, pimenevän verhon taakse? Mikä oli koti ja nainen siellä…? Mikä oli se outo voima, joka puristi rautaisilla sormillaan ja veti häntä puoleensa?
Kuolema! Haa, mikä oli kuolema? Pelkäsikö hän sitä?
Tuomas näki itsensä arkussa ja sitten haudassa. Multa kolahti arkkuun ja jostain kuului: Maasta olet sinä tullut. Ja sitten poistui saattajien pieni joukko ja Isotalo nauraa hohotti.
Isotalo! Hän jäisi voittajaksi. Se konna saisi nauraa hänen haudallaan!
Huu, miten koski nyt ilkeästi kumisikin. Pyörre alkoi jo vetää venhettä.
Isotalo voittajaksi! Mitä hän nyt aikoikaan tehdä? Testamentti, hyvästit talolle ja perheelle… pikku Matti…
Koski jo tempoi venhettä, joka oli kääntynyt poikkiteloin perä edelle.
Ei, mutta mitä nyt olikaan tapahtumassa? Mitä?
Tuomas koetti ponnistaa kaikki voimansa päästäkseen johonkin varmaan selvyyteen. Päässä humisi ja ruumis oli kuin raskas kivi. Hän koetti nauraa. Mies tekee päätöksen ja harkitsee nyt sitä, häväisty mies, jolla ei ole kotia eikä perhettä. Nauru tarttui kurkkuun ja käsivarret kävivät voimattomiksi. Venhe ajautui rannalle ja tarttui pyörteen niskassa kivien väliin.
Mitä, mitä tässä nyt tapahtuikaan? Hänenhän piti alas koskesta, miksei venhe jo irtaudu kivestä. Kuka nauroi? Isotaloko? Mitä, eikö pikku Matti kysynyt: Isä, mihin sinä menet?