Anna meni hyssyttämään.
Isotalo katseli pienokaista pitkään ja hymyillen.
Mitä sinä katsot, kysyi Anna.
Että kun ei siinä vain olisi minun poikani.
Anna naurahti hämillään.
— Olisiko tuo.
Onko se sinusta Tuomaan näköinen?
— Ei.
— Siinäpä se.
— Mistäpä sen nyt niin varmaan tietää, sanoi Anna hiljaa.