Anna katseli Tuomaaseen epäluuloisesti.
— Etkä vieläkään sitä tiedä?
— Kyllähän minä sen jo…
— Niinpä elä sitten…
— Ka, kun ihan suuttui.
Tuomas koetti naurahtaa ja laskea kätensä Annan vyötäiselle.
— Mitäs kun aina sitä samaa…
Anna pyörähti edelleen kävelemään Tuomasta odottamatta.
— Anna.
— Mitä?