— Miten niin aikaa? koetti Isotalo kysyä.
— Sitenpä niin, että Anna olisi jäänyt maantielle lapsensa kanssa.
— Lapsensa?
— Jonka tiesi olevan tulossa — sinulle, Isotalo.
— Minulle? oli Isotalo hämmästyvinään. Oliko se nyt niin varma.
— Kas kun vielä arvelet, vaikka itsekin myönnät, että poika on sinun.
— Mutta enhän minä Annaa pakoittanut Tuomaalle…
— Et, mutta kehoitit menemään. Olisit ottanut itse. Mutta piti saadaksesi rikas, joka nyt ei kumminkaan kelpaa.
— Kelpaa?
— Ei kelpaa, ei kelpaa, kiusasi tuntematon. Vieraan vaimon luona käyt.
Veit köyhältä ainoansa. Häpeisit!