— Kunpa siihen päästäisiin kaikkialla. Muuten sinun vankka uskosi siitä on tarttunut minuunkin, enkä enää sano sitä kokonaan mahdottomaksi.
Odoteltiin isäntäväkeä. Ei vielä saunan jälkeenkään näkynyt ainoatakaan
Harmaalassa.
Se ei ennustanut hyvää. Emännät olivat jättäneetkin ne pahukset yksin, tulemaan. Saattaisi mennä koko puuha myttyyn.
Siitä puhuttiin ja arveltiin Harmaalan keittiössä.
Kaitereen Amalia kiristi huivinsa solmua ja pisti kätensä ronkilleen:
— Silloinpa, hiisvie, minä väännän ukolta niskat nurin. Kun tämä akka kerran suuttuu, niin on leikki kaukana.
Rustaava valitteli, että oli jäänyt evankeliumijuhlat tämän puuhan takia.
— Ja se oli vahinko.
— Tämä Kertun maallisuus tarttuu, nauroi Laara. — Onhan tuota kuljettu seuroissakin, jos koettaa vaihteeksi muutakin. Eivätpä ne ukot niistä saarnoista talttuneet.
— No, olihan sillekin Tittulierille, joka viime kesänä kulki saarnaamassa, kelvannut korpiviina. Oli vain sanonut miehille, että saahan sitä joskus maistaa, kun ei aina…