Ja vastausta odottamatta jatkaa Ville:

— Minusta on, vaikka kyllähän ne oikeastaan samoja, mutta kun ne nyt näkee aivan uutena, niinkuin on itsekin uusi.. Se siinä on.

— Niin, ja kylästäkin kuuluu nyt pelkkää hyvää, sanoo Markku.

— Vai jo sieltäkin.

— Pitävät nyt jo pahana juopottelua ja koettavat päästä siitä kaikin voimin eroon…

— Hyväpä, että huomasivat… Niitä pitäisi nyt vain auttaa ja tukea. Minusta ei ole, mutta sinä kun olet nuorempi ja parempi ihminen, niin yhdessä vaimosi kanssa…

— Tehtävä on mitä vain voi.

Hänkin, huonoin ja heikoin kaikista, oli päässyt vaimonsa avulla oikealle tielle, ja sille oli nyt toisiakin pyrkimässä. Jospa hänen kätensä olisi oikein voimakas ja varma, niin hän mielellään ojentaisi sen toisille, mutta hyvän toverin avulla kyllä hänkin…

Ville toivottelee hyvää unta ja menee aittaansa, Markku kävelee vielä karjapihalle, vie heinätukon Mustalle ja palaa pihaan, jossa Kerttu odottaa.

Onnellisina vaieten, veteen kuvastelevaa ukkospilveä katsellen kävelevät he kasteiselle peltotielle.