Tarjooja oli hyvä ystävä. Saattaisi pahastua, jos ei sen mieliksi…
Markku nosti pullon huulilleen.
Polttava jano sai tyydytystä, mutta häpeä painoi. Nyt pitäisi varoa
Kerttua, ettei tietäisi.
Maahan katsellen astui Markku pimeästä vajasta pihamaalle ja tupaan.
Kun olisi päässyt johonkin niin, ettei Kerttu näkisi.
Muuan vieras sanoi lähtevänsä kotiin, rantaan venheelleen. Markku lähti saattamaan. Siellä saisi haihtumaan viinanhajun keuhkoistaan.
Rantatien kahden puolen levisivät laajat vainiot, joilla vihoitti lupaava oras. Vieras katseli vainioita ja ihaili niitä. Kehui Markun naimaonnea.
— Sinusta tulee nyt rikas. Kertun osarahoilla saat maksaa velkasi ja laittaa Harmaalan hyvään kuntoon. Vielä jääkin.
Markku kuunteli hyvillään. Hän ei tosin ollut rahojen vuoksi ottanut Kerttua, mutta hyvää teki omaisuuskin, josta nähtävästi ei Kerttu pitänyt suurtakaan lukua.
Käet kukahtelivat ja metsä tuoksui. Toukokuun yö alkoi hämärtyä.