Luontokin oli koettanut jouduttautua juhlapukuun. Äsken lehteen puhjenneita koivuja oli kannettu pihamaalle. Keltaiset kullerot loistelivat maljakoissa ja morsiusparin huoneeseen oli siroteltu sinivuokkoja.
Molemmissa isoissa tuvissa tanssittiin. Parhaimmat viuluniekat vieraista pitäjistä oli kerätty koolle ja Markku oli heitä salaa. viinoitellut. Käyrät lensivät ja pihamaalle tulvehti avonaisista ovista ja ikkunoista vuoroin iloiset, vaihteeksi valittavat sävelet, joita vanhempi väki nurmella istuen kuunteli.
Näki, että muutamat olivat maistaneet viinoja, omista eväistään, kun kerran ei pidoissa tarjottu.
Sen huomasi Kerttukin ja tuli alakuloiseksi. Miesväki todellakaan ei osannut enää hävetä. Tullaan omine viinoineen toisen häihin.
Joku isäntämies tarjosi myöskin Markulle ja kehui sitä kotonaan poltetuksi.
— Näes, metsästä saattaa joku nuuskia, mutta kun laittaa karjakeittiöön…
Markku tunsi, miten himo poltti suonissa, mutta ei ryypännyt.
— Pianpa Kerttu sai sinusta tohveliniekan, pilkkasi toinen.
— En minä sen vuoksi, mutta muuten.
— Noo, pikkuisen edes.- Ei siitä kukaan huomaa.