Iltaisin pelattiin tuvan pöydän ääressä ja siinä tapasi hyvin usein yö. Vanhan isännän kuoltua oli tämä tapa tullut käytäntöön, eikä siitä luovuttu, vaikka vanha emäntä töikseen siitä valitteli.
Markku sai valjaat kuntoon ja silitteli oriinsa kiiltävää kaulaa ja taputti lautasta. Vauhkona odotti ajokas lähtöä.
— Kahvi on valmis.
Vanha Leena siitä tuli portaille sanomaan. Näytti olevan mielessä muutakin sanottavaa, mutta epäröi, sanoisiko vai jättäisikö.
Poika lähti hakemaan morsiantaan paikkakunnan vanhan tavan mukaan taloa katsomaan ennen kihloihin menoa, ja malttaisiko olla nytkään sillä matkalla maistamatta?
Oli viinoihin menevä tämä talon ainoa perillinen. Osti kun sai ja keitätti omista rukiista. Isä oli ollut samanlainen, ja poika seurasi isänsä polkuja.
Emäntä palasi portailta tupaan allapäin. Olisi pitänyt sanoa, muistuttaa, mutta se taas siitä suuttuu, niinkuin aina ennenkin.
Markku ryysti kahvia. Näytti olevan kiireissään.
— Käyhän toki vaihtamassa takkisi puhtaampaan, sanoi vanha Leena.
Sen povitaskussa pollotti..; pullo varmaankin, ja se ei sitä jättäisi muuten, jollei takkia vaihtaessa sattuisi unohtamaan.