— Eikä nuo tuntene minua tälläkin… virkkoi Markku ja nousi lähteäkseen.
— Ottaisit kuitenkin… Kerttukin saattaa pahastua, kun työtakilla…
— Eihän tämä työ… pyhäpäiväinen toki.
Markun ääni tuntui lauhkealta ja emäntä uskalsi sanoa:
— Ja tuo pullo joutaisi myöskin pois tällä kerää. Jätä hyvä mies se kotiin.
— Noo, mitäs te tyhjiä… aina minä osaan itseni hoitaa.
Markku meni. Vaihtoi takin, mutta emäntä näki pirtin ikkunasta, että vasen povi oli taaskin täyteläisempi. Se ei sittenkään hennonut sitä jättää.
Huhtala oli pitäjän suurimpia taloja ja vanhin tytär, Kerttu, oli pitkän miettimisajan jälkeen suostunut lupautumaan Harmaalan emännäksi. Harmaalan maine ei ollut parhaimpia; ja sen vuoksi Kerttu oli siirtänyt päätöksensä aina tuonnemmaksi.
Harmaalan vanha isäntä oli ollut vanhuuden päiviin asti markkinahuijari ja ryyppymies. Kun ei enää jaksanut viimeiseltä itse hääriä viinatrokarien jäljillä, piti pojan hänelle viinoja kuljetella.
Harmaalan ympäristö, koko kylä, viljeli viinoja. Sotavuosina luovutettiin vain osa viljasta ja kaikki syömäviljasta tähteeksi jääpä poltettiin Maahiskorvessa, joka oli ollut jo viinan vapaan kaupankin aikana kotoisen polton tyyssijana.