Kevät oli tullut aikaiseen ja Harmaalassakin olivat kevättyöt vielä keskeneräisinä, kun uusi emäntä saapui.
Kasvitarhakin oli vielä kesken muokkaamatta. Ensi työkseen kävi Kerttu siihen käsiksi.
Yhdessä Markun kanssa se muokattiin.
— Näin hyväksi sitä ei ole vielä kertaakaan tehty, sanoi Markku.
Kerttu aikoi siihen sanoa, että sato oli ollut sen mukainen, mutta vaikeni. Markku olisi saattanut pahastua. Vanha Leena oli valitellut, ettei kasvimaasta saatu syksyisin muuta kuin tikkuisia puria, jotka oli syötettävä eläimille.
Muussakin taloudessa oli korjaamista ja parantelemista melkein joka haaralla. Kerttu suunnitteli parannuksia hiljaisena, itsekseen ja kuin ohimennen kyseli Markulta ja Leenalta, tehtäisiinkö niin.
Mitään vastustusta ei kuulunut, mutta parannukset olivatkin ensi alussa vain vähäisiä, eikä Kerttu tahtonut mitenkään esiintyä määrääjänä. Markku saisi kysyä hänen mielipidettään ja kysyikin miltei pienimmissäkin ja Kerttu tahtoi omatkin suunnitelmansa kääntää Markun keksimiksi.
Keväiset päivät vierivät kuin huomaamatta ohitse. Ne menivät melkein liian nopeasti. Työtä olisi ollut enemmänkin jokaista päivää kohden, kuin saatiin suoritetuksi.
Työväki Harmaalassa oli sekalaista, niinkuin muissakin taloissa. Verotyöläisiä ei ollut enää. Päiväpalkkalaisia, joista muutamat tekivät töitä vain nimeksi. Ne vetivät entisestäänkin kuihtunutta taloutta alaspäin.
Muutamana päivänä Markku valitteli laiskiaisten vähäisiä työsaavutuksia.