— Kyllä.
— Ja luottaa edes hiukkasenkaan minuun?
— Niin.
Kertun äänessä värisi viiltävä suru. Se koski mieheen, joka oli luottamuksensa tyystin menettänyt.
Markku nousi, aikoen poistua huoneesta.
— Mihin sinä menet?
— En tiedä. Salin sohvalle tahi… kävelemään. Hyvää yötä.
— Et saa mennä yksin, minä tulen mukaasi. Metsässä haihtuu kaikki painava, ja huomisen päivän voimme aloittaa toivorikkaana, kaiken unohtaen.
Kerttu kääräisi huivin hartioilleen ja he painuivat kasteisen pihamaan yli metsätielle.
3.